keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Nyt on Bruckner-elämys tarjolla



Helsinki - Helsingfors.


Terveisiä lumisesta Helsingistä, jossa Pohjoismaiden ensimmäinen ammattisinfoniaorkesteri, Helsingin kaupunginorkesteri, soitti varmaankin erään historiansa hienoimmista Bruckner-esityksistä, kun Jukka-Pekka Saraste johti Anton Brucknerin kahdeksannen sinfonian.

Riemu on tätä konserttia suositella, sillä se soitetaan toiseen kertaan huomenna torstai-iltana 7.2.2013 ja sitä voi seurata striiminä missä päin maailmaa tahansa osoitteesta yle.fi/klassinen sekä kuunnella radion välityksellä.

Keskiviikkoiltana 6.2.2013 Musiikkitalossa Saraste muotoili Brucknerin jättimäisestä kahdeksannesta värisyttävän sinfoniakokemuksen, jossa yksikään teemaryhmä ei jäänyt vaille merkitystä. Orkesterin balanssi oli tahti toisensa jälkeen täydellinen ja muusikot tuntuivat antavan kaikkensa. Ainoastaan patarumpalin soitosta en kuullut riittävästi, mutta se saattoi johtua istumapaikastani takarivillä.

Sinfonian esteettinen keskus on taivaallinen Adagio, jonka jälkeen säveltäjällä on itselläänkin vaikeuksia rakentaa finaalin taistelusta jotain vieläkin huikeampaa. Tällä kertaa Saraste teki muun muassa Adagion erikoisesta pizzicato-välikkeestä johonkin Edvard Munchin maailmaan sijoittuvan kalmantanssin. Kolme harppua tarjosivat ylimaallisten harmonioiden päälle ihanat murtosointunsa. Wagner-tuubat! Ja… en voi jatkaa, koska olen tiloissa ja tämä alkaa luisua yhä vain naiivimmaksi - kuunnelkaa itse!

Jukka-Pekka Saraste vaikuttaa tavattoman etevältä Bruckner-tulkilta, jonka voi kai pian laskea sellaisten Bruckner-nimien kuin Bernard Haitinkin ja Sergiu Celibidachen rinnalle. Tämäniltainen esitys nousee samalle elämystasolle kuin kuulemani Haitinkin ja Berliinin filharmonikkojen esitys muutama vuosi sitten. Youtubessa taas on löydettävissä Sergiu Celibidachen ja Müncheninfilharmonikkojen konserttiesitys.

Sarasteen elekieleen on mielestäni tullut jotain itämaisten liikuntalajien vaikutusta, ja väliin hänen tahtipuikkonsa liikkuu kuin taikasauva. Olisiko myös ollut niin, että Sarasteen täydellisesti leikattu ja laadukkaasta materiaalista valmistettu puku viimeisteli liikkeiden huomioarvon?

Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuultiin myös Kimmo Hakolan uusi viulukonsertto, jonka solistina soitti John Storgårds. Olen pahoillani, että jätän sen arvioinnin nyt suosiolla Brucknerin varjoon, mutta sitä varmaankin vielä muut skribentit moneen kertaan kommentoivat.


6 kommenttia:

  1. Hienoa, että nostit Brucknerin näin esiin! Minäkin olen aivan uponnut tuon kahdeksannen sinfonian maailmoihin, ja ainoa lohtuni on, etten olisi päässyt kuitenkaan tuonne paikan päälle, vaikka olisin tiennytkin tästä tapahtumasta etukäteen. Ja ainahan voi lohduttautua tuon mainitsemasi streamin äärellä. Juuri tuon hitaan osan kautta lankesin tähän. Se on kuin suuri itku, joka käynnistyy, eikä loppua näy. Vaikka on se siellä, reilun puolen tunnin päässä. Itse kuuntelin muistaakseni myös Christian Thielemannin tulkintaa tästä, ja pidin kyllä. Selibidachen kautta taisi tulla se ensikosketus. Täytynee seurata, mitä Bruckner-osastolla on muuta tarjolla.

    S.

    VastaaPoista
  2. Hauska kuulla ja kiitos vinkeistä. Kahdeksas on myös itselleni tällä hetkellä läheisin. Tutustuin Brucknerin sinfonioihin teini-ikäisenä alun perin viidennen kautta. Sitten tuli vaihe jolloin pidin eniten nelosesta. Ja sitten kolahti seitsemäs Kurt Masurin ja Ranskan kansallisorkesterin versiona Berliinissä! Niissä riittää kyllä ammennettavaa.

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla, että Helsingin kaupunginorkesteri osaa sittenkin soittaa. Vai osaako? Kävin syksyllä kuuntelemassa Olari Eltsin johtamaa HKO:n konserttia, ja täytyy sanoa, että kyllä oli rupista soittoa. Sisääntuloissa oli kosolti epätarkkuutta ja sointitasapaino horjahteli minne sattui. Ongelmat saattoivat tietysti johtua kapellimestarista. Tai sitten ei. Se on kuitenkin selvää, että HKO ei ole maamme ykkösorkesteri.
    Kimmo Hakolan viulukonsertto kuulostaa todella hyvältä!

    VastaaPoista
  4. Anonyymi (klo 17.26) jatkaa:
    Nyt, viulukonserton jälkeen, on sanottava, että Kimmo Hakolan viulukonsertto on fantastisen hieno teos! Ja John Storgårdsin tulkinta aivan mahtava! Eikä tuota orkesteriakaan tohdi moittia.
    Konserton kolmas osa on materiaaliltaan ja sisällöltään niin runsas, että muodoltaan se melkein hajoaa käsiin. Niin ei kuitenkaan tapahdu.
    Tämän teoksen olen valmis kuuntelemaan uudestaan monta kertaa!

    VastaaPoista
  5. Hienostelija on poikkeuksellisen oikeassa!

    VastaaPoista
  6. No, orkestereilla on hyvät ja huonot päivänsä sekä paljon päiviä siltä väliltä. Hakolan viulukonserton finaalissa oli minusta paljon samaa kuin hänen klarinettikonsertossaan. Ehkä mestari on tyylinsä löytänyt. Bruckner-esityksen voi muuten katsella Yle Areenasta täältä:
    http://areena.yle.fi/tv/1826414

    VastaaPoista