maanantai 28. tammikuuta 2013

Oikea rannekello oikeaan tilanteeseen vasempaan ranteeseen

Tietokirjailija ja kelloasiantuntija Joona Vuorenpää.

Herrain rannekellot ovat aihe, joka vaatisi pitempiaikaista opiskelua ja perehtymistä. Rannekellojen arveltiin jo katoavan, kun kaikki vilkuilivat ajankulua matkapuhelimistaan, mutta se on pötypuhetta, sillä ajannäyttäminen on vain yksi rannekellon tehtävistä. Ennen kaikkea se on koru, arvoesine, kiehtova mekaaninen laite ja puheenaihe. Jotkut sanovat, että se on miehen ainoa koru, mutta sehän nyt ei pidä paikkaansa, sillä kuuluuhan koruvalikoimaan myös solmioneula, mansettinapit, klubitakin kultanapit, miekka, tohtori-, sinetti- ja vihkisormukset sekä tussie mussiet eli rintakukan pidikkeet. Rannekello on näistä yleensä kallein ja niitä voi kernaasti olla useampia, toisin kuin vaikka vihkisormuksia.

Tapasin suomalaisen kelloasiantuntijan, Kellomies-kirjan kirjoittajan Joona Vuorenpään, jonka elämästä paljastui myös sellonsoiton opintoja - minkä jälkeen kunnioitin häntä vieläkin enemmän. Haastattelussa Joona Vuorenpään ranteessa oli erittäin harvinainen Omega Speedmaster II, vuoden 1969 ensimmäistä sarjaa, jonka hän löysi suomalaiselta kellokauppiaalta huonokuntoisena.

Vuorenpään mukaan herrasmies pärjää hyvin kolmella rannekellolla, mutta useampikin malli tulee tarpeeseen. Hän puolusti sivistyneesti myös kvartsikelloja, jotka ovat kuulemma huoleton valinta halonhakkuuseen. Onneksi itselläni on moderni keskuslämmitys.

Mekaanisten rannekellojen hinnat lähtevät tuhannen euron tietämiltä, joten kellokokoelmaan saa helposti kulumaan yli kymppitonnin rahaa. Se on silti kannattava investointi, sillä laatukellon jälleenmyyntiarvo on hyvä, erityisesti jos sitä vertaa autoon.

Miehen tarpeellisin ostos on puvun kanssa sopiva kello, jossa on usein jalometallikuori sekä alligaattorin- tai krokotiilinnahkainen ranneke. Lentäjänkello puolestaan on hyvä keskustelunherättäjä vaikka lentoemäntien kanssa: perinteisellä lentäjänkellolla voi laskea polttoaineen kulutuksen.

Kelloalalla on silti jonkinlainen imago-ongelma. Kuuluisia kellomiehiä ovat nimittäin Silvio Berlusconi, Dmitri Medvedev, Vladimir Putin sekä öljyemiirit. Valmistajien tulisi nyt lahjoa sellaisia herroja, jotka sopivat nuorisolle esikuvaksi. Barack Obamakin on tullut kuuluisaksi siitä, että hänellä on ranteessaan halpa kvartsikello, josta tosin sittemmin on tullut haluttu malli.

Kuuntele Joona Vuorenpään haastattelu Hienostelua-ohjelmasta 30.1.2013  - puhetta herrain rannekelloista.

Bonusvinkki: Katso Sveitsin ranskankielisen tv:n juttu suomalaisesta kellosepästä Kari Voutilaisesta.

Musiikit:
Ruffo: La Gamba. Hesperion XXI, joht. Jordi Savall.
Ligeti: Capriccio nro 1. Pierre Charial, posetiivi.
Scarlatti: Sonaatti G-duuri. András Schiff.
Eberl: Finaali sinfoniasta d-molli. Concerto Köln.
Barry: You only live twice. Nancy Sinatra ja John Barryn johtama orkesteri.
Prokofjev: Allegro giocoso sinfoniasta nro 5 B-duuri. Radion sinfoniaorkesteri, joht. Sakari Oramo.

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. [Edit:] Kiehtova aihe nämä rannekellot, mutta itseäni niiden käyttäminen hieman askarruttaa; Onhan rannekello enemmän tai vähemmän kalvinistisen uskonpuhdistuksen tuote. Tämä taustan koen olevan yhteensovittamaton oman arvomaailmani kanssa.

    VastaaPoista
  3. Arvoisa Diletantique, kiitos huomautuksestanne. Lienette tutustunut mainioon tietokirjaan "Miksi Suomi on Suomi" (Uschanov 2012, Teos), jonka sivulla 181 muistutetaan kalvinismista ja sivuilla 190-191 ajasta (Pietarin aika oli vielä 1900-luvun alussa vain 20 minuuttia edellä Helsinkiä; Suomen eri kaupungeissa oli omat paikallisaikansa). Ajanmittaaminen ja sen käytänteet ovat muuttuneet verraten nopeasti.

    VastaaPoista