tiistai 30. lokakuuta 2012

Lue Sotheby’s-ohjelman käsikirjoitus

Akseli Gallen-Kallela: Näkymä Ruovesi-järvelle.

Uusin radio-ohjelmani (31.10.2012) kertoo maineikkaan huutokauppakamari Sothebyn kuulumisista. Haastattelin yhtiön edustajia, kun he kävivät Helsingissä esittelemässä marraskuussa myyntiin tulevaa Akseli Gallen-Kallelan maalausta Näkymä Ruovesi-järvelle. Päätin tällä kertaa julkaista koko ohjelman käsikirjoituksen blogissani, sillä paljon käännöksiä sisältävänä uskon sen tuottavan iloa monelle. Ehkä se myös vastaa joskus kuulemaani kysymykseen siitä, mitä teen työpaikalla silloin kun en ole äänessä.

Nähdäksesi käsikirjoituksen, klikkaa alta linkkiä "Lue lisää" tai tämän kirjoituksen otsikkoa.

Pyydän lukijoita myös moittimaan minua ainakin kahdesta harmillisesta tautologiasta, jotka pääsivät läpi valmiiseen ohjelmaan asti.


Musiikit:
Trad: Scotland the Brave. Bay State Pipes and Drums, joht. Iain Massie.
Sibelius: Akileija. Jean Dubé.
Elgar: Allegro piacevole serenadista e-molli. Orpheus-kamariorkesteri.
Grieg: Allegro molto ed appassionato viulusonaatista nro 3 c-molli. Josef Suk ja Josef Hala.
Dalby: Where have I put my glasses. Evelyn Laye ja John Dalby.
Walton: Orb and sceptre -kruunajaismarssi. Boston Pops, joht. John Williams.


maanantai 22. lokakuuta 2012

Haetaan hyvänmakuista kofeiinia syysväsymykseen

Toimitusjohtaja Svante Hampf toimistonsa ulko-ovella.

Pimenevät illat alkavat taas väsyttää, eikä vuoteesta malttaisi aamulla nousta ennen Rooman Gianicolo-kukkulan keskipäivän laukausta. Pitäisi varmaan huolestua, sillä kello on silloin Suomessa jo yksi. Luomutädit antavat sunnuntaisivuilla ohjeita kynttilänpoltosta, filttiin kääriytymisestä ja kirjojen lukemisesta. Sanon että pah - paras lääke väsymykseen on kunnon annos kofeiinia! Ja illalla kun otat Pastista jäillä, niin johan taas nukuttaa. Kofeiinihimossa astelin Helsingin Punavuoressa sijaitsevaan kahvipaahtimoon Kaffaroasteryyn, jonne löysin hajun perusteella, sillä meneillään oli jokaviikkoinen paahtopäivä.

Kaffaroastery on viisi vuotta sitten perustettu helsinkiläinen kahvipaahtimo. Firman kahveilla on viime vuonna voitettu sekä Barista- että Brewers Cup -Suomenmestaruudet. Toimitusjohtaja Svante Hampf kertoo, että toiminta alkoi popcorn-koneella. Kolme vuotta sitten yritys halusi tulla lähemmäksi asiakkaita ja muutti Korsosta Pursimiehenkadulle. Kahvilan lasiseinän läpi asiakkaat näkevät, miten kahvi paahdetaan.

Nykyinen paahdin on Länsi-Saksassa vuonna 1966 rakennettu Probat-niminen kone, joka paahtaa parikymmentä kiloa papuja kerralla. Koneen ääressä istuu paahtaja Niki Leskinen, joka kehuu vanhaa konetta. ”Se käyttäytyy kuin unelma”, Leskinen sanoo. Paahtoa säädetään kahdella kaasuhanalla - lämpötilan tarkkailuun on lisätty digitaalinen lämpömittari.

Kahvin teollisen paahtamisen keksijänä pidetään amerikkalaista John Arbucklea, joka vuonna 1860 jäähdytti vastapaahdetut pavut nopeasti ja pakkasi ne heti ilmatiiviisiin paketteihin, jolloin aromi saatiin säilymään. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin samaa menetelmää alkoi Suomessa Suomessa hyödyntää Gustav Paulig.

Kaffaroasteryn yläkerran toimisto- ja koulutustiloissa kokeillaan uusia sekoituksia ja suunnitellaan pakkauksia. Hampf saa maistettavakseen kehitteillä olevaa espressoblendiä, jonka pähkinäisyyttä ja hapokkuutta säädetään. ”Kokeillaan nyt vielä, ettei tule liian helposti”, Hampf ohjeistaa.

Yhtenä kiinnostavimmista tämän hetken kahvikaupungeista Hampf pitää Kööpenhaminaa, joka on viime vuosina kerännyt monta kahvialan palkintoa. Parhaat raaka-aineet tulevat hänen mielestään Etiopiasta ja Keniasta. ”Ne ovat intensiivisimpiä, hedelmäisimpiä ja kukkaisimpia.” Etiopiassa kahvihetki ottaa aikansa, sillä kahvia aletaan vasta silloin paahtaa, kun vieraat tulevat.

Helsingin kahviloissa on nykyään laatua laidasta laitaan. Hyvän kahvilan tunnistaa espressokoneesta, jossa on lämmin ja kuiva suodatinkahva, mieluiten kahvimylly, valmiiksi lämpimät kupit ja ammattitaitoinen barista eli espressopohjaisten juomien valmistaja ja tarjoilija.

Svante Hampf esittelee vielä erään tämän hetken trendikkäimmän kahvintekovälineen, Aeropressin, jossa vesi puristetaan lieriön avulla suoraan kuppiin. Kiitän vierailusta ja ostan kotiin Hampfin suosittelemaa etiopialaista Sidamon alueen Guji-kahvia.

Kotiin päästyäni laitan Hampfin ohjeen mukaan keittimeen kuusi grammaa desilitraan vettä. Heti ensimmäisellä siemauksella suutuntuma on hemmotteleva. Kukkaisessa tuoksussa voi aistia marsipaania ja bergamottia. Tunnen persikan ja punaisen viinimarjan. Juoma keskustelee kivasti myös maidolla jatkettuna, vaikka kaikki konossöörit eivät maidon lisäämistä kahviin hyväksykään.

Etiopialainen kahvi kuluu minulla viikossa. Se on ihanaa, mutta menenkö ostamaan sitä lisää? En, sillä palaan arkikahviini, Arvid Nordqvistin Mörkrostiin, jota saa lähikaupasta. Kaffaroasteryn kahvi oli erinomaista, mutta ei niin mullistavaa, että lähtisin vain sitä varten ostosretkelle Rööperiin. Sitä voisi silti ostaa vaikka jouluksi, syntymäpäiväjuhliin tai treffeille.


Musiikit:
Boccherini: Menuetti jousikvintetosta E-duuri. Smithsonian Chamber Players.
D. Lithander: Valssi B-duuri. Tuija Hakkila, fortepiano.
Kansansäv: Taksim ja tanssi. Nedyalko Nedyalkov, kaval, Driss El Maloumi, Dimitri Psonis ja Pedro Estevan.
Mozart: Rondo pianokonsertosta nro 9 Es-duuri ”Jenamy”. Richard Goode ja Orpheus-kamariorkesteri.
Malmstén-Ryynänen: Ei tee mitään elokuvasta SF-paraati. Tauno Palo, Ansa Ikonen ja Dallapé-orkesteri.
Ravel: Finaali baletista Daphnis ja Chloe. Chicagon sinfoniaorkesteri ja -kuoro, joht. Bernard Haitink.

torstai 18. lokakuuta 2012

Luxembourg juhlii kuninkaallisia häitä


Kihlapari suurherttuaperheen ympäröimänä.
 Kuva: Jean-Claude Ernst / Luxpress.

Eilen iltapäivällä oli tylsä hetki - tai erittäin tylsä, niin tylsä että päädyin kuuntelemaan netistä Luxembourgin radiota. Koska vasta suunnittelen luxembourginkielen opintoja, erotin juuri ja juuri uutisten sekamelskasta tulevan viikonlopun kohokohdan: suurherttuan pojan häät. Herranen aika, meinasikin unohtua! En tosin ymmärrä, miksi uutisen taustalla soitettiin Bachin Brandenburgilaista konserttoa.

Luxembourg on maailman ainoa itsenäinen suurherttuakunta. Hänen kuninkaallinen korkeutensa prinssi Guillaume ja kreivitär Stéphanie de Lannoy vihitään siviilimenoin kaupungintalolla perjantaina iltapäivällä, mitä seuraa illallinen herttuapalatsissa. Lauantaina on katedraaliseremonian aika klo 11.00 Luxembourgin Notre Damessa.

Tilaisuuksissa on edustus Euroopan kuningashuoneista: Ruotsista hänen majesteettinsa kuningatar Silvia, kruununprinsessa Victoria puolisoineen, Britanniasta Wessexin jaarli Edward puolisoineen sekä Bulgariasta tsaari Simeon II.

Suomen Yleisradio lähettää TV2-kanavallaan lauantaiaamuna ohjelman ”Hirveä Henri - Keksikauppias Henri päättää lyödä rahoiksi äidin leipomilla kekseillä”, mutta sillä ei ole tekemistä suurherttua Henrin tai häiden kanssa.

Tapahtumia voi seurata suorana nettilähetyksenä Luxembourgin yleisradion sivuilta, osoitteesta http://tele.rtl.lu/waatleeft/livestream/ tai sanomalehti L’Essentielin verkkosivuilta: www.lessentiel.lu

maanantai 15. lokakuuta 2012

Edinburghin konserttielämä auttoi jaksamaan skottivitsejä



The Dead Centre of Edinburgh.

Retki Skotlannin ylämaalla muuttuu tunti tunnilta rasittavammaksi. Bussinkuljettaja Patrik kertoilee suu vaahdossa skotlantilaisvitsejä, joista parhaimmassa englantilaiset päätyvät leijonanruoaksi. Olen juuri saamassa unen päästä kiinni, kun havahdun siihen että Patrik heristää kiiltävää puukkoa vasemmassa kädessään. ”En ole käyttänyt tätä muuhun kuin omenan kuorimiseen - vielä”, hän sanoo ja tökkää puukon takaisin oikeaan sukanvarteensa. Parin vuoden kuluttua Skotlannin on määrä äänestää itsenäisyydestään. En vastusta.

Päätän paeta ylämaalta sivistyksen pariin, tutustumaan Skotlannin pääkaupungin Edinburghin konserttielämään. Juuri sopivasti peräkkäisinä iltoina maineikkaassa Usher Hallissa esiintyy kaksi taidemusiikin suurta instituutiota: Skotlantilainen kamariorkesteri ja Skotlannin kansallisorkesteri.

Usher Hall.


Viskimiljonääri Andrew Usherin vuonna 1896 tekemän lahjoituksen turvin rakennettu Usher Hall sijaitsee vilkkaan Lothian Roadin varrella Edinburghin keskustassa. Kaarevanmuotoinen sali on kotoisa yhdistelmä tummaa puuta, punaista plyyshiä ja uusklassisia koristeluja. Sylinterin muotoisen rakennuksen kylkeen on pari vuotta sitten noussut lasinen lisäsiipi.

Torstaina (11.10.2012) salissa esiintyi Scottish Chamber Orchestra, Skotlantilainen kamariorkesteri, joka on saavuttanut aseman eräänä maailman tunnetuimmista kamariorkestereista. Ylikapellimestarinsa Robin Ticciatin johdolla se soitti kolme klassikkoteosta, jotka eivät kuitenkaan kyenneet houkuttelemaan salia täyteen. Solistinumerona piti alun perin kuulla Robert Schumannin viulukonsertto, mutta viulisti Veronika Eberlen kiireistä johtuen se oli vaihdettu tunnetumpaan Mendelssohnin e-molli-konserttoon.

Edinburghin linna-alueen rakennukset näkyvät kauas.

Alkunumerona kuultu Hector Berliozin King Lear -alkusoitto hämmensi viimeistelemättömällä tulkinnallaan. Kolme vuotta sitten ylikapellimestarina aloittanut Ticciati jakoi lyöntejä aivan liian harvoin ja aiheutti soittoon epävarmuuden tuntua. Menetettyjen crescendojen ja draamankaarten takaa paljastui kuitenkin kuuluisan kamariorkesterin loiste: erityisesti jousten yhtenäisissä, ilman vibratoa soitetuissa pianissimoissa sekä huilujen ja klarinettien täyteläisessä yhteissoinnissa.

Mendelssohnin viulukonsertossa sädehti nuori tähti Veronika Eberle (s. 1988) jonka Simon Rattle esitteli Salzburgin musiikkijuhlilla kuusi vuotta sitten. Eberlen Mendelssohn eteni yhtä varmasti kuin juna Glasgow’sta Edinburghiin, jonka matkaa hän ohjasi muutamalla rohkealla jarrunpainalluksella. Eberlen Dragonetti-Stradivariuksessa on upea sointi, ja hän vaikuttaa kiintyneen erityisesti mezzoforten eri laitoihin. Kapellimestari Ticciatin mieltymys pelkkien ykkösten lyömiseen kostautui konserton kolmannen osan alussa, jossa orkesteri ei tietenkään pelkällä solistin kuuntelulla heti pystynyt tarttumaan oikeaan tempoon.

Yleisö vaikutti olevan kuulemaansa vain kohtuullisen tyytyväinen, eikä ylimääräisiä kuultu. Väliajan jälkeen seurasi päätösnumero, Ludwig van Beethovenin sinfonia nro 3 Eroica, minkä parissa Ticciati maksoi paljon takaisin alkupuolen erheistä. Orkesteri sai häneltä selkeämpää temponohjausta ja soolopuhaltajat antoivat tyylikkäitä vastauksia aksenttieleisiin. Surumarssin ja finaalin Ticciati rakensi erinomaisesti tai oli ainakin perusteellisesti harjoittanut.

Parhaista yksittäisistä soittajista on mainittava soolohuilisti Stephanie Winker, patarumpali Alan Emslie sekä luonnontorvia soittanut Bostjan Lipsovekin johtama käyrätorvisektio. Ilman konserttimestari Florian Dondererin valppautta yhtenäisyys olisi ollut vieläkin suuremmalla koetuksella. Orkesteri etsii parhaillaan uutta konserttimestaria ja kutsuu tehtävään eri viulistin viikoksi kerrallaan. Donderer oli saapunut vierailulle Bremenin Deutsche Kammerphilharmonien konserttimestarin paikalta.

Kaiken kaikkiaan Skotlantilainen kamariorkesteri on kokoonpano, jota kannattaa kauempaakin lähteä kuuntelemaan, ellei itse satu asumaan heidän kiertuereittiensä varrella. Robin Ticciati tekee komeaa kansainvälistä kapellimestariuraa ja aloittaa vuonna 2014 Glyndebournen festivaalioopperan musiikillisena johtajana.

Skotlannin kansallisorkesterin ilta sen kuin parani

Tuskin olivat yleisön sateenvarjot ehtineet kuivua, kun Usher Hallin lavalle perjantaina (12.10.2012) kiipesi Skotlannin kansallisorkesteri, Royal Scottish National Orchestra. Sali oli jälleen vain puolitäysi, vaikka ohjelmassa oli kolme konserttimusiikin suosikkiteosta. Orkesterin ylikapellimestarina on tänä syksynä aloittanut Toronton sinfoniaorkesterista tuttu Peter Oundjian, jonka hyväntuulinen läsnäolo ja harmiton välispiikki antoivat illalle mukavan tunnelman.

Alkunumeron, Benjamin Brittenin Peter Grimes -oopperasta peräisin olevan Neljän meriaiheisen välisoiton aikana ihmettelin orkesterin onttona kumisevaa sointia - vasta edellisenä iltana lavalla ollut Skotlantilainen kamariorkesteri oli puolet pienempänä saanut aikaan paljon enemmän volyymiä. Sergei Rahmaninovin Paganini-rapsodian solistina soitti nuori Natasha Paremski, jolla oli täydellinen tekniikka ja hienoja ajatuksia. Ylimääräisenä hän soitti Rahmaninovin Etude-Tableaun c-molli op. 33 nro 3.

Skotlannin kansallisorkesteri Usher Hallin lavalla.

Väliajan jälkeen Oundjian näytti hampaansa ja johti Johannes Brahmsin ensimmäisestä sinfoniasta väkevän version, jossa riitti samettia, vuoristomaisemia ja yksi pyhyyden kokemuskin - siinä missä pasuunat kommentoivat käyrätorvien signaaliaihetta. Finaalin kenraalipaussi oli pituudessaan uhkarohkea, mutta kohotti lopputiivistymät sellaisiin korkeuksiin, että yleisö kuumeni kovaäänisiin suosionosoituksiin. Tullessaan neljännen kerran kumartamaan Oundjian teki jotain odottamatonta: tarttui tahtipuikkoon ja johti ylimääräisenä Brahmsin Unkarilaisen tanssin nro 5. Kotisalissa, tavanomaisessa kausikonsertissa!

Skotlannin kansallisorkesterin konsertista muodostui kumpuileva matka alun sointiongelmista Brahmsin sinfonian pakahduttavaan päätökseen. Unkarilaista tanssia en olisi enää kaivannut, mutta sen polkaiseminen näytti sopivan uuden ylikapellimestarin esiintyjäluonteelle.

Usher Hallin konserteista vahvistuneena saatoin seuraavana päivänä palata Skotlannin ylämaalle. Kun sateli, bussinkuljettaja David lohdutti matkalaisia: ”Pidän sateesta, koska kymmenen vuoden kuluessa se on näillä seuduilla muutettu viskiksi.”

perjantai 5. lokakuuta 2012

Berliinissä kasvaa muutakin kuin parta


Laivamatka Berliinissä.


Hieraisin silmiäni kun luin 30.9.2012 Helsingin Sanomista toimittaja Mikko-Pekka Heikkisen kirjoituksen Berliinistä. Siinähän väitettiin, että ”Berliini on kaupunki ilman […] metsää.” ”Katse hakee havunneulasta tai horisonttia, mutta törmää koko ajan kiviseinään.” Aloin ymmärtää kirjoitusta, kun otin huomioon että Heikkinen oli asunut Prenzlauer Bergin trendikaupunginosassa. Hei hipsterit, Berliinissä on muutakin! Siellä voi kävellä vaikka parta ajettuna, ja itse asiassa siellä voi tehdä jotain niinkin vanhanaikaista kuin uida järvessä.

Helsingin Sanomain kirjoituksessa myös ylistetään, miten Helsingissä pääsee seutulipun hinnalla ”keskelle kansallispuiston korpea” - siis Nuuksioon. Berliinissä pääsee Wannseelle AB-vyöhykkeen normaalilipulla ja kaupungista kolmasosa on puistoa. Siltoja on enemmän kuin Venetsiassa ja koko tienoo on luonnonkaunista järvialuetta.

Berliinin vehreää puolta minulle kesäkuussa esitteli Charlottenburgissa asuva musiikkitieteen professori Tomi Mäkelä. Matkasimme S-Bahnilla Wannseen asemalle, josta jatkoimme yhteyslautalla järven toiselle rannalle (samalla kertalipulla). Sellaista määrää purjeveneitä en ole nähnyt kuin Tukholmassa. Ihmisten iloisuus, rentous ja kohteliaisuus ylitti monikertaisesti helsinkiläishipsterien sosiaaliset taidot.

Flaneerasimme ihanan metsän läpi Mäkelän kesämökille, josta jatkoimme polkupyörillä järven rantaan uimaan. Vesi oli luultavasti puhtaampaa kuin Tuusulanjärvessä, vaikka hui kauhistus, rannalla leikki koira. Seuraavana aamuna olin niin virkistynyt, että jaksoin taas ajaa parran.


Professori Tomi Mäkelä "Gleis 17" -juutalaismuistomerkillä.

Musiikit:

J. Chr. Bach: Presto sinfoniasta Es-duuri. Akademie für Alte Musik Berlin, joht. Stephan Mai.
Beethoven: Bagatelli D-duuri op. 119 nro 3. Rudolf Serkin.
Pärt: De profundis. Viron filharmoninen kamarikuoro, Tõnu Kaljuste kuoronjohto ja lyömäsoittimet, sekä Christopher Bowers-Broadbent, urut.
Hindemith: Lebhaft und sehr energisch jousikvartetosta nro 3 C-duuri. Amar-kvartetti.
Kaper-Haentzschel-Rotter: Ach, Otto, Otto…! Siegfried Arno ja Marek Weber orkestereineen.
Brahms: Muunnelmia Haydnin teemasta. Chicagon sinfoniaorkesteri, joht. Daniel Barenboim.