maanantai 15. lokakuuta 2012

Edinburghin konserttielämä auttoi jaksamaan skottivitsejä



The Dead Centre of Edinburgh.

Retki Skotlannin ylämaalla muuttuu tunti tunnilta rasittavammaksi. Bussinkuljettaja Patrik kertoilee suu vaahdossa skotlantilaisvitsejä, joista parhaimmassa englantilaiset päätyvät leijonanruoaksi. Olen juuri saamassa unen päästä kiinni, kun havahdun siihen että Patrik heristää kiiltävää puukkoa vasemmassa kädessään. ”En ole käyttänyt tätä muuhun kuin omenan kuorimiseen - vielä”, hän sanoo ja tökkää puukon takaisin oikeaan sukanvarteensa. Parin vuoden kuluttua Skotlannin on määrä äänestää itsenäisyydestään. En vastusta.

Päätän paeta ylämaalta sivistyksen pariin, tutustumaan Skotlannin pääkaupungin Edinburghin konserttielämään. Juuri sopivasti peräkkäisinä iltoina maineikkaassa Usher Hallissa esiintyy kaksi taidemusiikin suurta instituutiota: Skotlantilainen kamariorkesteri ja Skotlannin kansallisorkesteri.

Usher Hall.


Viskimiljonääri Andrew Usherin vuonna 1896 tekemän lahjoituksen turvin rakennettu Usher Hall sijaitsee vilkkaan Lothian Roadin varrella Edinburghin keskustassa. Kaarevanmuotoinen sali on kotoisa yhdistelmä tummaa puuta, punaista plyyshiä ja uusklassisia koristeluja. Sylinterin muotoisen rakennuksen kylkeen on pari vuotta sitten noussut lasinen lisäsiipi.

Torstaina (11.10.2012) salissa esiintyi Scottish Chamber Orchestra, Skotlantilainen kamariorkesteri, joka on saavuttanut aseman eräänä maailman tunnetuimmista kamariorkestereista. Ylikapellimestarinsa Robin Ticciatin johdolla se soitti kolme klassikkoteosta, jotka eivät kuitenkaan kyenneet houkuttelemaan salia täyteen. Solistinumerona piti alun perin kuulla Robert Schumannin viulukonsertto, mutta viulisti Veronika Eberlen kiireistä johtuen se oli vaihdettu tunnetumpaan Mendelssohnin e-molli-konserttoon.

Edinburghin linna-alueen rakennukset näkyvät kauas.

Alkunumerona kuultu Hector Berliozin King Lear -alkusoitto hämmensi viimeistelemättömällä tulkinnallaan. Kolme vuotta sitten ylikapellimestarina aloittanut Ticciati jakoi lyöntejä aivan liian harvoin ja aiheutti soittoon epävarmuuden tuntua. Menetettyjen crescendojen ja draamankaarten takaa paljastui kuitenkin kuuluisan kamariorkesterin loiste: erityisesti jousten yhtenäisissä, ilman vibratoa soitetuissa pianissimoissa sekä huilujen ja klarinettien täyteläisessä yhteissoinnissa.

Mendelssohnin viulukonsertossa sädehti nuori tähti Veronika Eberle (s. 1988) jonka Simon Rattle esitteli Salzburgin musiikkijuhlilla kuusi vuotta sitten. Eberlen Mendelssohn eteni yhtä varmasti kuin juna Glasgow’sta Edinburghiin, jonka matkaa hän ohjasi muutamalla rohkealla jarrunpainalluksella. Eberlen Dragonetti-Stradivariuksessa on upea sointi, ja hän vaikuttaa kiintyneen erityisesti mezzoforten eri laitoihin. Kapellimestari Ticciatin mieltymys pelkkien ykkösten lyömiseen kostautui konserton kolmannen osan alussa, jossa orkesteri ei tietenkään pelkällä solistin kuuntelulla heti pystynyt tarttumaan oikeaan tempoon.

Yleisö vaikutti olevan kuulemaansa vain kohtuullisen tyytyväinen, eikä ylimääräisiä kuultu. Väliajan jälkeen seurasi päätösnumero, Ludwig van Beethovenin sinfonia nro 3 Eroica, minkä parissa Ticciati maksoi paljon takaisin alkupuolen erheistä. Orkesteri sai häneltä selkeämpää temponohjausta ja soolopuhaltajat antoivat tyylikkäitä vastauksia aksenttieleisiin. Surumarssin ja finaalin Ticciati rakensi erinomaisesti tai oli ainakin perusteellisesti harjoittanut.

Parhaista yksittäisistä soittajista on mainittava soolohuilisti Stephanie Winker, patarumpali Alan Emslie sekä luonnontorvia soittanut Bostjan Lipsovekin johtama käyrätorvisektio. Ilman konserttimestari Florian Dondererin valppautta yhtenäisyys olisi ollut vieläkin suuremmalla koetuksella. Orkesteri etsii parhaillaan uutta konserttimestaria ja kutsuu tehtävään eri viulistin viikoksi kerrallaan. Donderer oli saapunut vierailulle Bremenin Deutsche Kammerphilharmonien konserttimestarin paikalta.

Kaiken kaikkiaan Skotlantilainen kamariorkesteri on kokoonpano, jota kannattaa kauempaakin lähteä kuuntelemaan, ellei itse satu asumaan heidän kiertuereittiensä varrella. Robin Ticciati tekee komeaa kansainvälistä kapellimestariuraa ja aloittaa vuonna 2014 Glyndebournen festivaalioopperan musiikillisena johtajana.

Skotlannin kansallisorkesterin ilta sen kuin parani

Tuskin olivat yleisön sateenvarjot ehtineet kuivua, kun Usher Hallin lavalle perjantaina (12.10.2012) kiipesi Skotlannin kansallisorkesteri, Royal Scottish National Orchestra. Sali oli jälleen vain puolitäysi, vaikka ohjelmassa oli kolme konserttimusiikin suosikkiteosta. Orkesterin ylikapellimestarina on tänä syksynä aloittanut Toronton sinfoniaorkesterista tuttu Peter Oundjian, jonka hyväntuulinen läsnäolo ja harmiton välispiikki antoivat illalle mukavan tunnelman.

Alkunumeron, Benjamin Brittenin Peter Grimes -oopperasta peräisin olevan Neljän meriaiheisen välisoiton aikana ihmettelin orkesterin onttona kumisevaa sointia - vasta edellisenä iltana lavalla ollut Skotlantilainen kamariorkesteri oli puolet pienempänä saanut aikaan paljon enemmän volyymiä. Sergei Rahmaninovin Paganini-rapsodian solistina soitti nuori Natasha Paremski, jolla oli täydellinen tekniikka ja hienoja ajatuksia. Ylimääräisenä hän soitti Rahmaninovin Etude-Tableaun c-molli op. 33 nro 3.

Skotlannin kansallisorkesteri Usher Hallin lavalla.

Väliajan jälkeen Oundjian näytti hampaansa ja johti Johannes Brahmsin ensimmäisestä sinfoniasta väkevän version, jossa riitti samettia, vuoristomaisemia ja yksi pyhyyden kokemuskin - siinä missä pasuunat kommentoivat käyrätorvien signaaliaihetta. Finaalin kenraalipaussi oli pituudessaan uhkarohkea, mutta kohotti lopputiivistymät sellaisiin korkeuksiin, että yleisö kuumeni kovaäänisiin suosionosoituksiin. Tullessaan neljännen kerran kumartamaan Oundjian teki jotain odottamatonta: tarttui tahtipuikkoon ja johti ylimääräisenä Brahmsin Unkarilaisen tanssin nro 5. Kotisalissa, tavanomaisessa kausikonsertissa!

Skotlannin kansallisorkesterin konsertista muodostui kumpuileva matka alun sointiongelmista Brahmsin sinfonian pakahduttavaan päätökseen. Unkarilaista tanssia en olisi enää kaivannut, mutta sen polkaiseminen näytti sopivan uuden ylikapellimestarin esiintyjäluonteelle.

Usher Hallin konserteista vahvistuneena saatoin seuraavana päivänä palata Skotlannin ylämaalle. Kun sateli, bussinkuljettaja David lohdutti matkalaisia: ”Pidän sateesta, koska kymmenen vuoden kuluessa se on näillä seuduilla muutettu viskiksi.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti