sunnuntai 19. elokuuta 2012

Prinssi Philip käyttää saippuaani




Miten mukava onkaan palata kesäreissuilta kotiin - ja ennen kaikkea omaan kylpyhuoneeseen. Savonlinnan kesähotellissa tai Kuhmon Kamarimusiikin henkilökuntamajoituksessa ei ollut tarjolla Truefitt & Hillin kylpytuotteita. Francis Truefitt perusti parturiliikkeensä Lontoossa vuonna 1805, kun lordi Nelson voitti ranskalais-espanjalaisen laivaston Trafalgarinniemen edustalla. Peseytyminen Truefittin 1805-sarjan kylpysaippualla on elämys. Kullankeltainen aine hyväilee ihoa ja tuoksuu viettelevästi sitrukselta.



Kylpykokemuksen kruunaa George F. Trumperin lordi Astorille kehittelemä tuoksu, joka sisältää kuminaa ja santeliöljyä. On keitettävä teevesi yhdeksänkymmenasteiseksi, himmennettävä valot ja laitettava Elgarin sellokonsertto soimaan. Viimeinkin kotona!

Monet brittiläiset aatelisperheet ovat olleet Truefitt & Hillin asiakkaita sukupolvien ajan - sain viikko sitten tietää, että heidän joukossaan on myös Edinburghin herttua, prinssi Philip. En tosin ole varma, käyttääkö hän juuri tätä 1805-sarjan saippuaa. Voi olla, että hän on enemmän mieltynyt Länsi-Intian limettiin, santelipuuhun tai Trafalgariin.




Hiushoidollisissa asioissa prinssi Philipin elämä herättää kateutta: hän saa nauttia parturipalveluista vaivattomasti, sillä hänen huoneistonsa yhteydessä Buckinghamin palatsissa on täydellisesti varusteltu parturihuone. Hiustenleikkuu tapahtuu kuulemma kerran viikossa.

Paitsi hius- niin myös pukeutumistyyliltään prinssi on konservatiivinen. Yleinen vitsinaihe on, miten hänen miespalvelijansa yrittävät kerta kerran jälkeen taitella hänen taskuliinansa edes jonkinlaiseen kuvioon, mutta prinssi itsepäisesti viikkaa liinan suorakulmioksi ja asettelee sen rintataskuun niin, että näkyvissä on aina viivasuora käänne.

Prinssin palveluskunta on isännälleen lojaali. Philip on tunnettu siitä, että hän antaa palautetta suoraan ja peittelemättä - tapa on ehkä perua sotilaskoulutuksesta. Palvelijat kuitenkin arvostavat sitä, että palaute tulee suoraan, ja seuraavana päivänä asia on unohdettu. Tulistumisen aiheutti kerran kuninkaalliselle perheelle järjestetty piknik Windsorin linnan puistossa. Kuten tavallista, piknik-paikalle oli järjestetty kaikki mahdollinen valmiiksi. Kun grillauksen aika tuli, Philip kysyi missä ovat tulitikut. Ne olivat unohtuneet, ja niiden hakemiseksi palvelijan oli juostava pitkä matka, mistä syntyi kaamea äläkkä.

Äkkipikaiselle Philipille tuntuisi sopivan mausteinen ja jasmiinintuoksuinen Trafalgar-saippua. Itse olen 1805-sarjan mies, koska haukun ihmisiä vanhaan hyvään tapaan kirjallisesti.


1 kommentti:

  1. On se vaan röyhkeä tuo Edinburghin herttua, käyttää nyt sinun saippuaasi. Käyttäisi äijäpaha omaansa tai edes eukkonsa saippuaa ;)

    VastaaPoista