lauantai 7. heinäkuuta 2012

Savonlinnan oopperajuhlien uutuusooppera on surkea viritys


Savonlinnan oopperajuhlat käynnistyivät tällä viikolla.

Ensin kiitokset, ja ne mahtuvatkin yhteen kappaleeseen. Kiitos siitä, että Savonlinnan oopperajuhlien uuden kotimaisen oopperateoksen aihe ei kummunnut kansallisesta historiasta. Siis ei Paavoa, Isän tyttöjä tai maaseutufantasioita. Lisäksi ooppera on lyhyt (vaikka ei tunnu siltä).

Kimmo Hakolan säveltämän uuden oopperan La Fenice aiheena on Venetsian maineikkaan oopperatalon tulipalo-onnettomuus 1996 ja sen aiheuttaneiden kahden sähkömiehen tarina. Fiktiolla etäännytettynä tietysti, ja kerroksellisesti, niin kuin oikeaan taideteokseen kuuluukin. Tuntui myös kovasti siltä, että tekijöille on tullut kiire, ja kun ei tyylilaji ota löytyäkseen, otetaan avuksi liioittelu, tyylilainat ja vielä ryhmä klovneja, niin lopputulosta voi tarjota medialle tragikomediana.

Lopputulos oli kiusaannuttava sikermä oopperaklišeitä, niin kutsuttua italialaisuutta ja jämähtäneitä näyttämötilanteita. Henkilöhahmot esitellään yleisölle kummallisessa järjestyksessä. Ensin tulevat Mamma, serkukset Ettore ja Michelangelo, ja sen jälkeen Pormestarin seurue. Toisen näytöksen avuksi on keksitty rakastunut pari, jonka rakkauden roihahdus - yllätys yllätys - rinnastuu oopperatalon tuikahtamiseen. Kliimaksissa kuullaan libreton ehkä huonointa riimittelyä: ”Miksi sanotaan että sähkön väri on sininen? - Minkä värinen se sinusta on? - Kun katson sinuun - tulipunainen!”


Loppukiitokset La Fenicen kantaesityksessä 6.7.2012.

Typerät tekstikohdat tulkitsisi mieluusti komiikaksi, mutta niihin eivät ohjaus tai musiikki anna avaimia. Siksi jouduin kuuntelemaan minuuttikaupalla täydellisiä idioottimaisuuksia, kuten ”Kun sähkö palaa, vesi ei auta. Kun sähkö liitetään veteen, ei tuli siihen pysty”. Yritin ymmärtää, että kolmannessa näytöksessä kuultava Ettoren aaria ”Oi äiti, olen poikasi” oli myös ironiaa, mutta koska se kumpusi teoksen vastenmielisestä kansallisten stereotypioiden valikoimasta, en enää pystynyt käyttämään empatiakykyäni.

Hakola on silti taitava säveltäjä. Teoksen aikana hän briljeeraa orkestrointitaidoillaan ja kyvyllään keksiä sattuvia melodioita. Kapellimestari Jari Hämäläinen ei saanut partituurista kaikkea irti, ja muutaman kerran näytti siltä, että hänen oli hankala pitää esityskoneisto samoilla tahtiviivoilla.

Kunnollista yhteyttä musiikin, Juha-Pekka Hotisen oopperalibreton ja Vilppu Kiljusen ohjauksen välillä ei ollut, joten lopputulos jäi kauaksi siitä, mitä voisi kutsua oopperaksi. Se oli surkea viritys.


1 kommentti:

  1. Kuuntelin radiosta,lähetys oli aika hyvä,paikoin pätki.Toimitus oli erinomainen,kiitos kaima!Tämä "maailman kantaesitys"nosti niin suurta mainosta joka pakotti meitä uskomaan,että jotain suurta olisi syntynyt.Säveltäjä on erinomainen orkestroija,hyviä melodisia motiiveja rakentaja,siinä kaikki.Musiikkiammattilaisena ja oopperan taiteen rakastaja,mieleeni tuli sadusta "Keisarin uudet vaateet"ja nimenomaan sen loppu.

    VastaaPoista