tiistai 19. kesäkuuta 2012

Sibeliaaninen retki Wannseella

Tienristeys Kladowissa.

Terveiset Brandenburgista ja Saksista, jossa olen nauttinut epävakaasta säästä ja Sibelius-keskusteluista. Berliinissä on juuri sopivasti meneillään KDW- ja P&C -tavaratalojen alennusmyynnit, joissa kävin läpi suuren määrän kesäpukuja. Koska käsivarteni ovat simpanssimaisen pitkät, sopivaa ei tangolta löytynyt, mutta paikalle hälytetyn mittamestarin kanssa saimme eräästä ohuesta villakangaspuvusta jollakin tapaa pukevan.


Dresdenin Zwinger.

Dresdenissä näin pikaisesti Raffaellon Sikstiiniläismadonnan, jonka valmistumisesta on ensi vuonna kulunut 500 vuotta (”Ein Schönheitszauber geht von dem Bild aus, dem man sich nicht entziehen kann”, Sigmund Freud). Taulun alareunassa tuumiskelevat enkelit ovat tehneet näyttävän soolouran populaaritaiteessa, sen jälkeen kun ne vuonna 1800 ensimmäistä kertaa keksittiin kopioida. Erikoisnäyttely on avoinna Dresdenin Gemäldegaleriessa 26. elokuuta asti.

Berliinissä tapasin Halle-Wittenbergin yliopiston musiikkitieteen professorin Tomi Mäkelän, jonka kanssa teimme sibeliaanisen retken upealle Wannseelle. Perillä Kladowissa sain hetken verran kulkea Sibeliuswegiä pitkin, mistä pian käännyimme vasemmalle Runebergwegille. Krohnwegistä emme olleet varmoja, ketä se tarkoitti (tuskin Ilmaria?).

Metsikön läpi kuljettuamme saavuimme Mäkelän puutarhamökille, jonka makuusalin Blüthner-flyygeli on perheenjäsenten ahkerassa käytössä. Kaappasimme mukaamme pyyhkeet ja läksimme polkupyörillä kohti rantaa.

Professori Tomi Mäkelä Wannseella.
Taustalla vuoden 1942 Wannsee-konferenssin pitopaikka. 

Retken aikana vaivasin Mäkelää kysymyksillä Sibeliuksesta. Hän arvioi, että kolmannen sinfonian epäsuosioon on monen muun seikan ohella voinut myös vaikuttaa kustantamo Lienau, jolla ei silloin ollut niin vahvaa asemaa musiikkielämässä kuin vaikkapa Breitkopfilla. Isommalla kustantamolla on paremmat kontaktit kapellimestareihin ja tehokkaampi markkinointikoneisto. Esimerkiksi kirjailija, joka Suomessa julkaisee teoksensa Otavalle, saa helposti enemmän näkyvyyttä kuin jonkun pienkustantamon kautta.

Entä miksi Sibelius kirjoittaa orkesterille niin, että kaikkia ääniä ei missään mielessä voi saada kuuluviin? Mäkelä pitää tätä rikkautena, koska teoksista saa joka tulkinnalla tarvittaessa erilaisen. Esimerkiksi kolmannen sinfonian viimeisen osan Sempre energicosta voi hymniteeman mausteeksi nostaa esiin fagottien ja alttoviulujen luraukset, käyrätorvien oktaaviaiheet tai alapään pizzicatot.

Ensimmäisessä osassa olevaa kohtaa, jossa patarummulla on h, käyrätorvilla b ja selloilla ja bassoilla as, Mäkelä piti esimerkkinä Sibeliuksen tavasta aiheuttaa tonaaliseen kokonaisrakenteeseen säröjä, joita hän hyödyntää myös viulukonsertossa. Itse kuulen patarummun h:n taitavana etäisyysefektinä: kun sävel kuuluu kauempaa, sen taajuus voi muuttua. Siksi patarummun sävel kuulostaa minusta tulevan kaukaa, kuin ukkosena.

Sibelius-retki Mäkelän kanssa huipentui uimiseen Wannsee-järvessä, jonka veden lämpötila oli vielä turhan matala. Kolmenkymmenen asteen porotuksessa se kuitenkin teki terää, ja mikä tärkeintä, ehdimme takaisin kaupunkiin ennen ukkoskuuroa.

Illan päätteeksi sain nauttia Konzerthausissa Akademie für Alte Musikin samettisesta soinnista Johann Joseph Fuxin, Antonio Caldaran ja Reuttereiden sävellysten parissa. Viereisessä suuressa salissa konsertoi samaan aikaan ”Berliinin Sibelius-orkesteri”. Sen kuuleminen jääköön ensi kertaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti