keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Missä olen ollut?


Espoon Kaisankoti.

Kun radiosarjani kesäkuun koitettua taukosi, moni on kysynyt, missä olen. Pyydän olemaan huolestumatta: olen olemassa, vaikka tuikkuseni radiossa onkin hetkeksi sammutettu. Sitä paitsi tunkeudun saleihinne taas ennemmin kuin arvaattekaan, sillä valmistelemme uutterasti Savonlinnan oopperajuhlien 100-vuotisjuhlagaalaa, joka lähetetään Olavinlinnasta heinäkuun alussa. Viime päivinä olen myös perehtynyt Sibeliuksen kolmanteen sinfoniaan ja kuunnellut ennustuksia kuolemastani.


Tiistaina minulla oli ilo vierailla Espoossa Backbyn kartanossa, joka nykyisin tunnetaan nimellä Kaisankoti. Seinältä löysin mielenkiintoisen muotokuvan Ebba-Margareta de Pers et de Varmosta, joka oli kuin olikin markiisi Carlo de Persin tytär. Hän meni naimisiin suomalaisen liikemiehen Ernst von Freymannin kanssa (sen jälkeen kun tämä oli eronnut Aili Gripenbergistä). Rouva tuli tunnetuksi saksaksi kääntämistään Tolkienin teoksista.

Kaisankodissa tarjoiltiin piristävän hyvää palsternakkavuokaa ja raparperipiirakkaa. Iltapäivällä ilma oli sen verran lämmennyt, että kohotimme kollegoiden kanssa kuohuviinilasit suihkulähteen äärellä. Pittoreski paikka, jossa oli hyvä käydä kriittistä keskustelua siitä, mitä klassisen musiikin ohjelmissa on viime aikoina tarjoiltu. Yhä parempaa on luvassa.

Olen C-duuri

Viime päivinä olen myös perehtynyt Sibeliuksen kolmanteen sinfoniaan, minkä johdosta kävin imponoivan keskustelun Sibelius-tutkija Timo Virtasen kanssa. Kysyin häneltä, voiko toisen osan alussa soivat patarummunpäristykset tulkita surumarssiaiheeksi. Virtasen mielestä voi, sillä koko osan voidaan ajatella olevan Jeesuksen kuolema - ohjelmallisuus on peräisin Sibeliuksen samaan aikaan kaavailemasta Marjatta-oratoriosta. Vanha vertaus wieniläisklassismiin perustuu vain kestoon, orkesterin kokoon ja sonaattimuodon leijonantassuihin - unohtakaamme siis Haydn ja ottakaamme käsiimme Kalevala, Raamattu ja virsikirja.

Kävellessäni pois Virtasen luota tapasin Musiikkitalon luona sattumalta käyrätorvisti Tuomas Ruskeepään, joka Hesperian puistoon ehdittyään intoutui kovalla äänellä laulamaan kolmannen sinfonian teemoja. Tutkailimme partituuria, kun ohitse pyöräili tuottaja Tiina-Maija Lehtonen, joka ilmoitti soittaneensa teosta nuorena oppilasorkesterissa. Vaikka se on C-duurissa, se ei ole helppo.

Olen kuolevainen

Viime päivinä olen myös saanut kolme kertaa muistutuksen kuolevaisuudestani. Muistutus on tullut yllättävältä taholta: pankkivirkailijoilta. Jouduin nimittäin selvittämään, minne taloyhtiön vuosijuhlien ilmoittautumismaksut kannattaisi kerätä. Ensimmäinen pankkivirkailija piti oman tilin käyttöä huonona ajatuksena, sillä ”jos kuolet, siihen mennessä kerätyt rahat lasketaan kuolinpesän varallisuudeksi”.

Seuraava pankkivirkailija sanoi, että yhdistyksen tiliä ei voi avata henkilötunnuksella, sillä ”jos kuolet tänä aikana, muut eivät saa rahoja pois”. Avasimme tilin toisella tavalla, virkailijan mukaan ”keinotunnuksella”. Lähestyimme jo tilin käyttöönoton maagista hetkeä, kun virkailija muuttui taas oudon näköiseksi. ”Olet nyt tilin ainoa käyttäjä. Olisi parempi jos käyttäjiä olisi kaksi, koska jos kuolet, niin rahoja ei saa vähään aikaan nostetuksi.” Yritin keventää kalmantunnelmaa toteamalla jotenkin että ”niin, eihän sitä koskaan tiedä”. Pankkivirkailija näytti hermostuneelta: ”No mitä siellä Hyvinkäälläkin tapahtui”.

2 kommenttia:

  1. Hauska blogi. Pankkivirkaiilijoiden huoli on juristille tuttu - mitä kaikkea hyvää saakaan aikaan pelkäämällä aina pahinta. "On synty uskoa pahaa toisesta, vaikka harvoin erehdys" (Mencken).

    VastaaPoista