lauantai 26. toukokuuta 2012

Sakari Oramo jätti jäähyväiset


Perjantai-iltana Helsingin Musiikkitalossa nousivat tunteet pintaan, kun Sakari Oramo jätti jäähyväiset yhdeksälle kaudelleen Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina. Itselläni oli ilo juontaa tapahtuma YLE Teema -kanavalle yhdessä kollegani Inari Nuuteron kanssa - konsertin voitte katsella täältä. Lisämausteen illan kulkuun toi ranskankielisen Mezzo-kanavan lähetys, jota tehtiin samanaikaisesti suorana lähetyksenä Keski-Eurooppaan.


Mezzo-kanavalle tilaisuutta ranskaksi juontanut Antoine Pecqueur oli lähetyksen jälkeen aivan pähkinöinä. Hän ylisti Oramoa, Musiikkitaloa, Helsinkiä ja orkesteria yhdeksi maailman parhaista kokemuksista. Pecqueurilla on kadehdittavan mukava työ juontaa Mezzon suoria lähetyksiä eri puolilta Eurooppaa - viimeksi hän on vieraillut Wienin valtionoopperassa, Amsterdamin Concertgebouw'ssa ja Brysselin La Monnaiessa. Ideoimme hänen kanssaan jo yhteislähetystä Sibelius-juhlavuodelle 2015, joka muistuttanee nyt vietettävää Debussy-juhlintaa Ranskassa.

Takaisin Sakari Oramoon kapellimestarina. Toimittajan ja juontajan työssä Oramo on tehnyt minuun vaikutuksen sivistyneenä ja hyväntuulisena orkesterinjohtajana. Hänestä löytyy kuulemma myös tarvittavaa särmää - sain ehkä kokea jotain siitä Sibelius-viulukilpailussa 2010, kun minun oli sovittava haastattelusta ennen toista finaali-iltaa. Oramo katsoi minua ylhäisesti ja etäisesti kuin sfinksi - luulen että silloin hetki kysymykselle oli väärä. Toinen Oramo on ollut se rento ja hauska tyyppi, joka kerrankin tarjoutui kantoavuksi siirtämään sähköpianoa Kokkolan torilla.

Musiikkitalon avajaisten toisessa konsertissa kuulin hänen johtavan Stravinskyn Kevätuhrin. Sain hengenahdistuksen multaisista terssipinoista ja rytmihäiriön kiimaisesta päätöstanssista. Oramo irrotti RSO:sta sellaisia sävyjä, etten voinut verrata kokemusta mihinkään muualla maailmassa kuulemaani orkesteriin.

Minulla on kuitenkin myös huono kokemus Oramosta. Se oli Brucknerin kolmas sinfonia (muistaakseni alkuperäisversio) Johanneksenkirkossa. Jostain syystä sinfonia ei silloin lainkaan syttynyt sellaiseen tuleen, mihin vaikkapa Jukka-Pekka Saraste tai Bernard Haitink ovat yltäneet. Ajattelin silloin, että ehkä Bruckner ei sovi hänen luonteelleen. Olin enemmän kuin innostunut, kun näin, että jäähyväiskonsertin ohjelmaan oli merkitty Brucknerin viides sinfonia - tuo katolisuuden ylistys, kaksoisfuugan katedraali! Mutta ei, samassa konsertissa esitettävä Seppo Pohjolan sinfonia nro 3 osoittautui kestoltaan niin pitkäksi, että Brucknerin viides piti korvata Debussyn La Merillä.

La Mer sopi jäähyväiskonsertin päätteeksi - viimeisen soinnun soittaa orkesteri itse ilman kapellimestarin lyöntiä. Meri on tietysti myös sattuva mielikuva pois lähtevälle ylikapellimestarille - niin kuin viimeisen osan esitysmerkintä "dialogi meren ja puhurin välillä".

Odotan innolla Sakari Oramon vaikutusta BBC:n sinfoniaorkesteriin, jonka ylikapellimestarina hän ensi vuonna aloittaa. Toivon, että hänet on valittu vuoden 2013 "Last Night of the Proms" -konsertin johtajaksi Royal Albert Halliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti