lauantai 11. helmikuuta 2012

Kirje pikkuveljelle 3


Hyvä Caspita,

suurkiitos kirjeestäsi, ja onnittelut siitä, että olet löytänyt uuden ihastuksen. Isoveljesi tuntee täällä ylpeyttä. Oli viisas ratkaisu pyytää hänet kuuntelemaan Hagen-kvartettia. Bryn Terfel, Cecilia Bartoli tai Mahler olisivat olleet aivan liian suuri riski - hyvän maun rajoja voitte koetella vasta jos tapailustanne kehittyy oikea ihmissuhde.

Tapasit hänet ylioppilasteatterinne kulisseissa. Hän vaikuttaa lahjakkaalta ja suloiselta ilmestykseltä. Minulla on silti muutama varoituksen sana sanottavana: moni nuori nainen tekee kukoistavan vaikutuksen juuri saavuttuaan taputtavan yleisön edestä. Verhojen takainen tunnelma, hämärä valaistus ja roolipukineet ovat voineet saada sinut liiaksi fantasiamaailman lumoihin. Muista, että ensitapaamisessanne tuosta merten neitsyestä voi kuoriutua oikutteleva kiukkupussi.

Kyselit sopivasta vaatetuksesta. Hankalaa kieltämättä on, miten näyttää puetulta, muttei liian laskelmoidulta. Sanoisin, että noudata Kruksan ohjetta: ensitreffeille enemmän villaa kuin silkkiä. Yksirivinen villakangaspuku on hyvä, ettet hikoile liikaa. Sen cashmere-takin säästäisin ehdottomasti vasta toiselle tai kolmannelle tapaamiskerralle. Näytät siinä niin upealta, että ei mene kauaa kun tyttö haluaa painaa itsensä sitä vasten. Ensitapaamisella tuollaisten emotsioonien herättely on vielä tyylitöntä. Ja ole huoleti, sillä puuteri, meikkivoide ja huulipuna lähtevät kyllä niin laadukkaasta kankaasta pois.

Veljesi täällä Helsingissä jännittää ensitapaamistanne. Hyvin se menee, kun muistat kaikissa tilanteissa ohjeen ”Ensin Hän, sitten Hän, sitten minä”. Ja muista, että minä olen jo tehnyt kaikki virheet puolestasi.

Parhain terveisin
Janne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti