tiistai 28. helmikuuta 2012

Juna-aarteita Suomen Hyvinkäällä

Rautatiemuseon johtaja Matti Bergström Keisarin junan edessä.


Innostuin lähtemään päivämatkalle Hyvinkäälle, sillä minua on pitkään kiehtonut ajatus maailman ainoan Venäjän keisarille kuuluneen junan näkemisestä. Sellainen on nimittäin säilössä Suomen Rautatiemuseon vaunuhallissa Hyvinkäällä. Museonjohtaja Matti Bergström esitteli junan lisäksi arvokasta jetonikokoelmaa ja Fabergén savukerasiaa.


Keisarin junan tummansininen ulkopinta, sisätilojen silkki, pukinnahka, pähkinäpuu ja villasametti tekevät vaikutuksen. Korin ja aluskehyksen väliin oli tilattu kumikerros ilmeisesti vähentämään pyörien aiheuttamaa ääntä. Rautakamiinat toivat lämpöä, kauniit kandelaaberit valoa.

Sen enempää en keisarin junaa tässä kuvaile, sillä siitä löytyy mainio Rautatiemuseon tekemä nettiesittely täältä.


Fabergén savukerasia.

Museon arvokkain esine on Fabergén suunnittelema savukerasia, jonka leskikeisarinna Maria Fjodorovna antoi kiitokseksi junamatkastaan Suomessa 1914. Matti Bergström huusi sen museon kokoelmiin 72 000 eurolla - hyvään aikaan, sillä sittemmin esineen arvo on noussut.

Ossian Bergbomille annettu jetoni.

Rautatiemuseolla on myös maailman arvokkain jetonikokoelma, josta Bergström esitteli pari yksilöä.

Jetonit olivat jonkun rautatien valmistumisen kunniaksi valmistettuja henkilökohtaisia mitaleja, joiden kantaja oli oikeutettu maksuttomiin junamatkoihin kyseisellä radalla. Tavallisesti jetonin toisella puolella oli saajan nimi tai nimikirjaimet, toisella puolella kyseiseen rataan liittyvä aihe.

Esimerkkinä ihastelimme Kuopion-Kotkan rautatierakennuksen 1886–1890 kunniaksi valmistettua jetonia. Se kuvaa junan pyörää ja siinä on kirjaimet KK Kuopion ja Kotkan merkiksi.

Jetonin kääntöpuoli.

Jetonin toinen puoli on paljon yksinkertaisempi. Sinne on kirjoitettu rautatieosuuden pääteasemat, vuosiluvut ja kiskon poikkileikkauskuva. Kuvan jetoni annettiin rautatierakennuksen johtajalle Ossian Bergbomille.

Matti Bergström jetonilaatikon äärellä.


Lisää aiheesta ohjelmassa Hienostelua keskiviikkona 29.2.2012 klo 11.00 YLE Radio 1:ssä.

Musiikit:

Stravinsky: Alkusoitto sarjasta Pulcinella. Orpheus-kamariorkesteri.
E. Strauss: Täyttä höyryä. Cincinnati Pops, joht. Erich Kunzel.
Rahmaninov: Kevättulvat. Jevgeni Sudbin.
Beethoven: Allegro jousikvartetosta F-duuri op.59/1. Emerson-kvartetti.
Dunajevski: Sydän. Leonid Utjosov.
Musorgski (ork. Stokowski): Kiovan suuri portti sarj. Näyttelykuvia. Clevelandin orkesteri, joht. Oliver Knussen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti